Tänään on ollut erikoinen päivä.
Entinen mielitiettyni on tiedustellut jo viikkojen ajan että milloin ehtisin nähdä tätä. Olen jatkuvasti ollut aina muualla tai muuten vaan varattu, kunnes eilen lupauduin kahvittelemaan hänen kanssaan tänään.
Hän halasi pidempään kuin olisi ollut soveliasta. Hän oli paljon lämpimämpi kuin muistin.
Katsoimme toisiamme tietoisesti silmiin syvemmin kuin mitä tavalliset ystävykset toisiaan katsovat. Se sai käteni tärisemään koko sen kolmetuntisen ajan.
Miten saan nämä pääni sisällä jylläävät ajatukset hiljenemään?
lauantai, 26. heinäkuu 2008
apua
tiistai, 15. heinäkuu 2008
Kaksi miestä
Minulla ja entiselläni on todella erikoinen suhde nykyään. Hänelle olen edelleen se kaikkein kaunein nainen maailmassa. Hän soittelee minulle ja juttelee mukavia. Lähettää aina välillä viestin, jossa lukee "Mitä ajattelet?" Kaikki tämä vaikka hän seurustelee. Vaikka minä seurustelen! Välillämme jylläävä kemia on aivan omaa luokkaansa ja välillä mietin(/mme)kin että mitä olisi tapahtunut jos olisimme silloin kerran jatkaneet?
Jokaisessa miehessä on omat erikoispiirteet ja asiat, jotka tekevät juuri siitä miehestä parhaimman. Nykyisessäni, however, on paljon paljon hyvää, mutta myös helvetisti huonoja piirteitä. Esimerkiksi entisessäni kaikki oli paljon neutraalimpaa, ei ääripäitä eli äärimmäisen ihanaa ja äärimmäisen ärsyttävää. Nykyiseni on kuin vuoristorata, välillä saa itkeä surusta ja välillä täydellisestä onnentunteesta.
It's like learning a new language
Helps me catch up on my mime
If you don't bring out those lonely parts
This could be a good time
It's like learning a new language
You come here to me
We'll collect those lonely parts and set them down
You come here to me
Että mua ärsyttää kun näen unia entisestäni. Ihan kuin mun mieli ja kaikki ympäröivä yrittäis muistuttaa mua kyseisestä henkilöstä kokoajan, useammin kuin on tarpeen. Näen hyvin usein joko rakkaus- tai seksiunia ainoastaan kyseisestä henkilöstä ja vielä useammin satunnaisesti hänestä kertovia unia. Löydän siivotessani häneltä saatuja kortteja/lahjoja/muita tavaroita ja löydän koneelta vanhoja kuvia/keskusteluja vaikka luulen kaikki jo poistaneeni.
Asumme vierekkäisissä kaupungeissa. Kerran hän ohikulkumatkallaan kotikaupunkini ABC:lle pysähdyttyään lähetti viestin jossa tiedusteli, ehtisinkö käydä kahvilla hänen kanssaan pikaisesti. Satuin olemaan juuri tuolla ABC:lla silloin töissä! Hän ei tiennyt sitä, ja minä en ollut lukenut viestiä, ja kurkin hänen sivuprofiiliaan tiskivuoren takaa 45 surkean minuutin ajan, joina hän tuijotti surullisena puhelintaan.
Hän on paljon suloisempi kuin nykyiseni. Nykyiseni on komea, muttei suloinen nallukka kuten entiseni. Entiseni vaalea, nykyiseni tumma. Entiseni lyhyt, nykyiseni lyhyempi. Entiseni sinisilmäinen, nykyiseni vihreäsilmäinen. Entiselläni maailman ihanin hymy, nykyiselläni maailman ihanin ääni.
Onpa tämä vaikeaa. Tai ei ole, mutta teen siitä itselleni vaikeaa ja kaiken lisäksi tiedostan kaiken tämän. Ehkä nautin ajatustasolla pettämisestä?
Jokaisessa miehessä on omat erikoispiirteet ja asiat, jotka tekevät juuri siitä miehestä parhaimman. Nykyisessäni, however, on paljon paljon hyvää, mutta myös helvetisti huonoja piirteitä. Esimerkiksi entisessäni kaikki oli paljon neutraalimpaa, ei ääripäitä eli äärimmäisen ihanaa ja äärimmäisen ärsyttävää. Nykyiseni on kuin vuoristorata, välillä saa itkeä surusta ja välillä täydellisestä onnentunteesta.
It's like learning a new language
Helps me catch up on my mime
If you don't bring out those lonely parts
This could be a good time
It's like learning a new language
You come here to me
We'll collect those lonely parts and set them down
You come here to me
Että mua ärsyttää kun näen unia entisestäni. Ihan kuin mun mieli ja kaikki ympäröivä yrittäis muistuttaa mua kyseisestä henkilöstä kokoajan, useammin kuin on tarpeen. Näen hyvin usein joko rakkaus- tai seksiunia ainoastaan kyseisestä henkilöstä ja vielä useammin satunnaisesti hänestä kertovia unia. Löydän siivotessani häneltä saatuja kortteja/lahjoja/muita tavaroita ja löydän koneelta vanhoja kuvia/keskusteluja vaikka luulen kaikki jo poistaneeni.
Asumme vierekkäisissä kaupungeissa. Kerran hän ohikulkumatkallaan kotikaupunkini ABC:lle pysähdyttyään lähetti viestin jossa tiedusteli, ehtisinkö käydä kahvilla hänen kanssaan pikaisesti. Satuin olemaan juuri tuolla ABC:lla silloin töissä! Hän ei tiennyt sitä, ja minä en ollut lukenut viestiä, ja kurkin hänen sivuprofiiliaan tiskivuoren takaa 45 surkean minuutin ajan, joina hän tuijotti surullisena puhelintaan.
Hän on paljon suloisempi kuin nykyiseni. Nykyiseni on komea, muttei suloinen nallukka kuten entiseni. Entiseni vaalea, nykyiseni tumma. Entiseni lyhyt, nykyiseni lyhyempi. Entiseni sinisilmäinen, nykyiseni vihreäsilmäinen. Entiselläni maailman ihanin hymy, nykyiselläni maailman ihanin ääni.
Onpa tämä vaikeaa. Tai ei ole, mutta teen siitä itselleni vaikeaa ja kaiken lisäksi tiedostan kaiken tämän. Ehkä nautin ajatustasolla pettämisestä?
torstai, 10. heinäkuu 2008
Musiikkia.
Mietinpä tässä, että voi kun musiikki voi ollakin niin kaunista.
Hiljattain olin Ruisrockissa katselemassa tinkimätöntä suosikkiyhtyettäni. Heidän lavalletulonsa riitti saamaan minut kyyneliin, puhumattakaan itse soitosta. Rakastan sitä, kun voi heittäytyä tunnetilaan, jossa on vellonut ikuisuuksia (tämän yhtyeen tapauksessa VAIN 1,5 vuotta) ja unohtaa kaiken muun. On vain minä ja kaikki ne kauniit sulosävelet ja laulu, jota on laulanut itsekseen aina ennen kuin on vaipunut uneen.
Musiikki on aina ollut tärkeää minulle, melkein niin tärkeää että olen hävennyt sitä. Saatan viettää tunteja puhumatta, liikkumatta, vain kuunnellen mielimusiikkiani. Olen ollut etuoikeutettu näkemään 4/5 lempibändeistäni ainoastaan reilun vuoden aikana, joten olen kiitollinen. Moni ei saa nähdä suosikkiartistejaan koskaan, eikä tilannetta helpota ainakaan koto-Suomen kaukainen sijainti. Vihaksi pistää kun esimerkiksi Coldplayn uuden levyn kiertue ulottautuu Norjaan, Ruotsiin, jopa Unkariin, mutta hyppää Suomen ylitse. Ei sillä että Coldplay olisi hengenhätään asti nähtävä, mutta kyllähän herrojen pitäisi tietää että Suomessakin on myyntiä ja faneja.
Tämän vuoden suurimpia löytöjä ovat monet pienet yhtyeet, kuten Wiidakko. Nautin suomenkielisestä musiikista, kunhan siinä on jotain erityistä. Yleisesti englanniksi laulettu ja ns "lälly" on mieleeni, lukuunottamatta joitakin erityisiä ja arvokkaita poikkeuksia.
Olen huomannut, että kaikki lempilaulajani / lempiyhtyeiden laulajat ovat rumia tavalla tai toisella. Yhdellä on pienet silmät ja suhteettoman iso leuka, yhdellä on puoli naamaa halvaantunut. Minua ei todella voi syyttää hyvännäköisten laulajien perässä roikkumisesta (vrt Jared Leto, jonka musiikkia kuuntelevista noin puolet (~14) välittää vain siitä, että hän on hemmetin suloinen).
Kuitenkin, Ruisrockissa tuo pieni 60-minuuttinen oli niin upea että menetin puhekykyni lähes vuorokaudeksi. Ajattelin vain sitä, kun yksi näistä rumista lempilaulajistani katsoi syvälle silmiini ja hymyili ja lähetti lentosuudelman. Vain minulle. Näin ainakin tahdon ajatella.
There are days in this life
When you see the teethmarks of time
And life is wine
<3
Hiljattain olin Ruisrockissa katselemassa tinkimätöntä suosikkiyhtyettäni. Heidän lavalletulonsa riitti saamaan minut kyyneliin, puhumattakaan itse soitosta. Rakastan sitä, kun voi heittäytyä tunnetilaan, jossa on vellonut ikuisuuksia (tämän yhtyeen tapauksessa VAIN 1,5 vuotta) ja unohtaa kaiken muun. On vain minä ja kaikki ne kauniit sulosävelet ja laulu, jota on laulanut itsekseen aina ennen kuin on vaipunut uneen.
Musiikki on aina ollut tärkeää minulle, melkein niin tärkeää että olen hävennyt sitä. Saatan viettää tunteja puhumatta, liikkumatta, vain kuunnellen mielimusiikkiani. Olen ollut etuoikeutettu näkemään 4/5 lempibändeistäni ainoastaan reilun vuoden aikana, joten olen kiitollinen. Moni ei saa nähdä suosikkiartistejaan koskaan, eikä tilannetta helpota ainakaan koto-Suomen kaukainen sijainti. Vihaksi pistää kun esimerkiksi Coldplayn uuden levyn kiertue ulottautuu Norjaan, Ruotsiin, jopa Unkariin, mutta hyppää Suomen ylitse. Ei sillä että Coldplay olisi hengenhätään asti nähtävä, mutta kyllähän herrojen pitäisi tietää että Suomessakin on myyntiä ja faneja.
Tämän vuoden suurimpia löytöjä ovat monet pienet yhtyeet, kuten Wiidakko. Nautin suomenkielisestä musiikista, kunhan siinä on jotain erityistä. Yleisesti englanniksi laulettu ja ns "lälly" on mieleeni, lukuunottamatta joitakin erityisiä ja arvokkaita poikkeuksia.
Olen huomannut, että kaikki lempilaulajani / lempiyhtyeiden laulajat ovat rumia tavalla tai toisella. Yhdellä on pienet silmät ja suhteettoman iso leuka, yhdellä on puoli naamaa halvaantunut. Minua ei todella voi syyttää hyvännäköisten laulajien perässä roikkumisesta (vrt Jared Leto, jonka musiikkia kuuntelevista noin puolet (~14) välittää vain siitä, että hän on hemmetin suloinen).
Kuitenkin, Ruisrockissa tuo pieni 60-minuuttinen oli niin upea että menetin puhekykyni lähes vuorokaudeksi. Ajattelin vain sitä, kun yksi näistä rumista lempilaulajistani katsoi syvälle silmiini ja hymyili ja lähetti lentosuudelman. Vain minulle. Näin ainakin tahdon ajatella.
There are days in this life
When you see the teethmarks of time
And life is wine
<3
tiistai, 1. heinäkuu 2008
TILT TILT vittuuuuu
Kone oli ikuisuuden rikki, ai saatana.
Nyt on kesäloma jo puolessa melkein. En kesäkuussa tehnyt yhtään mitään ja nyt ärsyttää. Kohta alkaa jo koulu ja oon vaan koko kesän ollu bussissa tai koneella. Huokaus.
Tulin ajatelleeksi että ovatko ne, joilla on onnellinen parisuhde, vain onnekkaita vai onko heillä joitain todellisia erityiskykyjä? Olen seurustellut öö ????????reilun vuoden???????? apuaaa nyt ja en ole onnellinen. Osaan olla ihmisten kanssa ja meillä menee ihan hyvin yleensä, mutta en ole tyytyväinen. Haluaisin paremman miehen. Onko vika minussa vai siinä toisessa? Vituttaa nähdä ympärillä onnea ja ehdotonta rakkautta, ilman sen suurempaa työtä. Tai mistä minä tiedän, oletan vain sen perusteella mitä näkyy ulospäin.
Tuon tuostakin jätän vastaamatta puhelimeen, viesteihin ja keksin tekosyitä että pitää lähteä aikaisemmin/tulla myöhemmin tai jättää tulematta kokonaan. Olen ihan kauhea.
Tämä toinen rakastaa minua koko sydämestään, on sen verran hajalla oman itseluottamuksensa kanssa että tiedän VARMASTI ettei hän ajattelekaan eroa/muita. Silti: minä ajattelen.
Sunnuntaiksi Ruisrockiin kyseisen romeon kanssa. Menemme pääasiassa katsomaan minulle tärkeää bändiä, ja hänet otan mukaan vain siksi ettei paras ystäväni pääse silloin. En jaksaisi mennä ollenkaan, mutta pakko kun liput on ostettu ja bändi näkemättä.
Miksen vain jätä miestä jota en joskus jaksa rakastaa? Koska en tahdo olla yksin. Ja kyllähän kyseisessä henkilössä on paljonkin hyvää, mutta ne asiat tahtovat painua niiden huonojen alle piiloon jolloin niitä ei tule ajatelleeksi paitsi yön pimeinä tunteina, kun Lähetä- napin painallusta vaille eroviesti on valmis. Ja sitähän ei koskaan ole tullut lähetettyä.
Mutta kai se tästä.
20 minuutin päästä pitäisi olla kaupungissa, kahville äidin kanssa. Sieltä kampaajalle ja kotiin. Tylsää tulossa. Onneksi elokuussa Amsterdamiin ja seuraavana keväänä Skotlantiin! Syyslomaksi suunnitteilla myös ehkä matka Bulgariaan ystävän ja tämän perheen kanssa. Miten ihanaa päästä pois Suomesta, kotikaupungista, miehen luota ja varsinkin koulusta. Koulu alkaa muuten jo öömm kuuden viikon päästä. Jei. Uudet ykköset lukiossamme mahtavat katsoa meitä ihailevasti, vaikkei me mitään kukaan osaakaan yhtään paremmin kun nekään. Paitsi lintsata, ainakin minä. Jouduin ostamaan historiankirjan kun tuli joku lahjakortti kirjakauppaan joka piti käyttää kesäkuun puolella, innostuin lukemaankin sitä. Oon vissiin aika huono lomailija kun aina kaipaan kouluun jo ennen kun kesäloma on edes puolessa.. Siellä on kaikki kaverit ja niitä on niin vaikea nähdä muuten kun koulussa, asuvat niin kaukana. Olen ainoa joka asuu kaupungissa. Paras kaverikin on nyt Jenkeissä vielä kolme viikkoa. Perkele.
Nyt on kesäloma jo puolessa melkein. En kesäkuussa tehnyt yhtään mitään ja nyt ärsyttää. Kohta alkaa jo koulu ja oon vaan koko kesän ollu bussissa tai koneella. Huokaus.
Tulin ajatelleeksi että ovatko ne, joilla on onnellinen parisuhde, vain onnekkaita vai onko heillä joitain todellisia erityiskykyjä? Olen seurustellut öö ????????reilun vuoden???????? apuaaa nyt ja en ole onnellinen. Osaan olla ihmisten kanssa ja meillä menee ihan hyvin yleensä, mutta en ole tyytyväinen. Haluaisin paremman miehen. Onko vika minussa vai siinä toisessa? Vituttaa nähdä ympärillä onnea ja ehdotonta rakkautta, ilman sen suurempaa työtä. Tai mistä minä tiedän, oletan vain sen perusteella mitä näkyy ulospäin.
Tuon tuostakin jätän vastaamatta puhelimeen, viesteihin ja keksin tekosyitä että pitää lähteä aikaisemmin/tulla myöhemmin tai jättää tulematta kokonaan. Olen ihan kauhea.
Tämä toinen rakastaa minua koko sydämestään, on sen verran hajalla oman itseluottamuksensa kanssa että tiedän VARMASTI ettei hän ajattelekaan eroa/muita. Silti: minä ajattelen.
Sunnuntaiksi Ruisrockiin kyseisen romeon kanssa. Menemme pääasiassa katsomaan minulle tärkeää bändiä, ja hänet otan mukaan vain siksi ettei paras ystäväni pääse silloin. En jaksaisi mennä ollenkaan, mutta pakko kun liput on ostettu ja bändi näkemättä.
Miksen vain jätä miestä jota en joskus jaksa rakastaa? Koska en tahdo olla yksin. Ja kyllähän kyseisessä henkilössä on paljonkin hyvää, mutta ne asiat tahtovat painua niiden huonojen alle piiloon jolloin niitä ei tule ajatelleeksi paitsi yön pimeinä tunteina, kun Lähetä- napin painallusta vaille eroviesti on valmis. Ja sitähän ei koskaan ole tullut lähetettyä.
Mutta kai se tästä.
20 minuutin päästä pitäisi olla kaupungissa, kahville äidin kanssa. Sieltä kampaajalle ja kotiin. Tylsää tulossa. Onneksi elokuussa Amsterdamiin ja seuraavana keväänä Skotlantiin! Syyslomaksi suunnitteilla myös ehkä matka Bulgariaan ystävän ja tämän perheen kanssa. Miten ihanaa päästä pois Suomesta, kotikaupungista, miehen luota ja varsinkin koulusta. Koulu alkaa muuten jo öömm kuuden viikon päästä. Jei. Uudet ykköset lukiossamme mahtavat katsoa meitä ihailevasti, vaikkei me mitään kukaan osaakaan yhtään paremmin kun nekään. Paitsi lintsata, ainakin minä. Jouduin ostamaan historiankirjan kun tuli joku lahjakortti kirjakauppaan joka piti käyttää kesäkuun puolella, innostuin lukemaankin sitä. Oon vissiin aika huono lomailija kun aina kaipaan kouluun jo ennen kun kesäloma on edes puolessa.. Siellä on kaikki kaverit ja niitä on niin vaikea nähdä muuten kun koulussa, asuvat niin kaukana. Olen ainoa joka asuu kaupungissa. Paras kaverikin on nyt Jenkeissä vielä kolme viikkoa. Perkele.
tiistai, 13. toukokuu 2008
I did create something new!
Vihdoin sain aikaiseksi luoda oman blogini. On äärimmäisen kauan jo ärsyttäny se, että mulla on vaan joku I-G:n päiväkirja johon ei voi kirjoittaa mitään todellista, kun se koko paikka on täynnä niin pinnallisia ja ärsyttäviä ihmisiä, jotka ei ymmärrä.
Ah. Kevät on tullut. Asun uudessa kodissa ja koulua enää 8 päivää. Tää vuosi täällä uudessa koulussa on menny ihan mahtavasti, pieniä paskoja juttuja lukuunottamatta. Ekan jakson olin suunnilleen ihan yksin vaan ja se oli aika inhottavaa, varsinkin kun oli ihan hirvee ja kauhein jakso... Fy Ke ja Maa samassa! Plus vielä saksa ja liikka, joista en kummastakaan tykkää.. mut no, kakkosjaksossa kun oli musiikkia ja istuttiin auditoriossa muutaman tytön kanssa vierekkäin niin niiden kanssa tuli höpistyä ja naurettua. Nykyään ne onkin jo about parhaita ystäviä. (: Rohkeus se oli vain mitä tarvitsin.. Ei mussa olekaan mitään vikaa. Tätä viimeistä jaksoa nyt tuskastelen, vaikka on vaan 25 viikkotuntia ja vielä kaikki ihan kivoja aineita, mutta kun ei vaan jaksais lukea! Tekee mieli vaan olla ulkona ja nukkua ja aloittaa kesäloma kerrankin ajoissa. Lukuvuoden viimeisenä päivänä on joku ruotsin koe, ihan niinku ketään silloin kiinnostaisi mikään sellainen, kun tietää että poistumiskellonaikaan 09:30 voi alkaa kesäloma sen sijaan että kituuttais kokeessa 12:15 asti.
Kesäloma kestää 2,5 kuukautta, eikä mulla oo muita kiinteitä suunnitelmia kun parit festarit (joista toinen taitaa peruuntua kun toisella kanssalähtijällä on jotain muuta 8() ja kesäteatterikäynti ja ehkä matka Lappiin. Jos yhtään tunnen itseäni niin varsinkin kesäkuu menee siihen että möllötän vaan kotona ja syön jätskiä ja oon tyyliin koneella. Vähän masentaa tietää etukäteen jo miten käy :( Miten ois vaikka joka päivä rullaluistelulenkki tän kaupungin ympäri? Onnistuu mun itsekurilla ehkä yhden kerran. Miksei mulla oo kunnon itsekuria ja vahvuutta tehdä päätöksiä ja pysyä niissä?
Tästä tuli nyt oikeeta sillisalaattia. Ehkä mun kirjailijarauhanen alkaa tässä synnyttää enemmänkin (ja parempaa) kirjoitusta kunhan pääsen tän blogin kanssa vauhtiin. (:
Ah. Kevät on tullut. Asun uudessa kodissa ja koulua enää 8 päivää. Tää vuosi täällä uudessa koulussa on menny ihan mahtavasti, pieniä paskoja juttuja lukuunottamatta. Ekan jakson olin suunnilleen ihan yksin vaan ja se oli aika inhottavaa, varsinkin kun oli ihan hirvee ja kauhein jakso... Fy Ke ja Maa samassa! Plus vielä saksa ja liikka, joista en kummastakaan tykkää.. mut no, kakkosjaksossa kun oli musiikkia ja istuttiin auditoriossa muutaman tytön kanssa vierekkäin niin niiden kanssa tuli höpistyä ja naurettua. Nykyään ne onkin jo about parhaita ystäviä. (: Rohkeus se oli vain mitä tarvitsin.. Ei mussa olekaan mitään vikaa. Tätä viimeistä jaksoa nyt tuskastelen, vaikka on vaan 25 viikkotuntia ja vielä kaikki ihan kivoja aineita, mutta kun ei vaan jaksais lukea! Tekee mieli vaan olla ulkona ja nukkua ja aloittaa kesäloma kerrankin ajoissa. Lukuvuoden viimeisenä päivänä on joku ruotsin koe, ihan niinku ketään silloin kiinnostaisi mikään sellainen, kun tietää että poistumiskellonaikaan 09:30 voi alkaa kesäloma sen sijaan että kituuttais kokeessa 12:15 asti.
Kesäloma kestää 2,5 kuukautta, eikä mulla oo muita kiinteitä suunnitelmia kun parit festarit (joista toinen taitaa peruuntua kun toisella kanssalähtijällä on jotain muuta 8() ja kesäteatterikäynti ja ehkä matka Lappiin. Jos yhtään tunnen itseäni niin varsinkin kesäkuu menee siihen että möllötän vaan kotona ja syön jätskiä ja oon tyyliin koneella. Vähän masentaa tietää etukäteen jo miten käy :( Miten ois vaikka joka päivä rullaluistelulenkki tän kaupungin ympäri? Onnistuu mun itsekurilla ehkä yhden kerran. Miksei mulla oo kunnon itsekuria ja vahvuutta tehdä päätöksiä ja pysyä niissä?
Tästä tuli nyt oikeeta sillisalaattia. Ehkä mun kirjailijarauhanen alkaa tässä synnyttää enemmänkin (ja parempaa) kirjoitusta kunhan pääsen tän blogin kanssa vauhtiin. (:
